Kun me löydettiin tää paikka, tää oli jo ihan raunioina. Me oltiin Sofian kanssa "keräämässä mustikoita" eli vaan harhailemassa metsässä ja kiipeilemässä puissa, kun Sofia hoksasi pusikossa jonkun vanhan rakennuksen. Mä luulen että tää on vanha rantasauna. En oo ihan varma kumman puolella tää on, meidän vai naapurin, mut ei sillä niin väliä. Kasvustosta ja hökkelin kunnosta päätellen kukaan ei nimittäin oo käynyt täällä sen jälkeen kun mutsi syntyi, ja siitä on pitkä aika. Kukaan paitsi mä ja Sofia.
Tästä tuli heti meidän mesta. Vaivihkaa me kannettiin tänne patjoja, nojatuolin rämiä, pöytä, astioita, jopa safkaa. Kattoa piti vähän korjailla sen jälkeen kun Sofia putosi sen läpi. Raahasin sen metsään ja lähdin hakemaan apua. Me väitettiin että se oli pudonnut puusta, koska me ei haluttu että kukaan saa tietää meidän mökistä. Sen jalka oli murtunut. Se piti kipsata eikä se päässyt käymään mökillä moneen viikkoon. Silloin mäkään en mennyt, me korjattiin se katto myöhemmin syksyllä.
Nykyään mä käyn täällä ilman Sofiaa. Mun on pakko, jonkun on pakko pitää tää paikka kunnossa. Mä haluan että meidän muisto säilyy täällä vaikka me ei käytäisikään täällä enää.
Sofian mutsi nimittäin sai kilarit kun se sai tietää meistä. Ensin se yritti vaan kieltää meitä näkemästä enää, mut eihän se mitään estänyt. Lopulta se päätti että ne muuttaa pois. Muistan kun Sofia viimeisen kerran tuli mökille itku kurkussa ja kertoi että auto oli pakattu ja että ne lähtis aamulla. Me maattiin mökin lattialla patjoilla koko yö ja vannottiin et oltais vielä joskus yhdessä.
Siitä on nyt kaksi viikkoa kun kuulin mitä oli tapahtunut. Joku helvetin runkkari oli kuullu mikä Sofia on. Se oli yrittäny “parantaa” sen. Ei Sofia oo ikinä kestänyt tommoista, sille oli jo ihan tarpeeksi paha että sen mutsi ei hyväksynyt sitä.
Sofian ruumis löytyi viikko sitten. Se oli ajelehtinut aika kauas siltä sillalta.
Sen mutsi soitti mulle eilen. Se ei ollut lähettänyt mulle kutsua hautajaisiin, mut eilen sille oli kuulemma tullut semmoinen olo et mun pitäis kuitenkin olla siellä. Ei sanonut miksi, mut ei sen tarviikaan. Kyllä mä tiedän.
Nyt mun pitää lähtee että ehdin junaan. Mulla on jo puku päällä ja kukat ostettuna, tulin vaan nopee käymään täällä ja hakemaan Sofian teemukin. Haluun et se saa sen mukaansa, mihin ikinä täältä meneekään. Siinä lukee meidän molempien nimet.
Tästä tuli heti meidän mesta. Vaivihkaa me kannettiin tänne patjoja, nojatuolin rämiä, pöytä, astioita, jopa safkaa. Kattoa piti vähän korjailla sen jälkeen kun Sofia putosi sen läpi. Raahasin sen metsään ja lähdin hakemaan apua. Me väitettiin että se oli pudonnut puusta, koska me ei haluttu että kukaan saa tietää meidän mökistä. Sen jalka oli murtunut. Se piti kipsata eikä se päässyt käymään mökillä moneen viikkoon. Silloin mäkään en mennyt, me korjattiin se katto myöhemmin syksyllä.
Nykyään mä käyn täällä ilman Sofiaa. Mun on pakko, jonkun on pakko pitää tää paikka kunnossa. Mä haluan että meidän muisto säilyy täällä vaikka me ei käytäisikään täällä enää.
Sofian mutsi nimittäin sai kilarit kun se sai tietää meistä. Ensin se yritti vaan kieltää meitä näkemästä enää, mut eihän se mitään estänyt. Lopulta se päätti että ne muuttaa pois. Muistan kun Sofia viimeisen kerran tuli mökille itku kurkussa ja kertoi että auto oli pakattu ja että ne lähtis aamulla. Me maattiin mökin lattialla patjoilla koko yö ja vannottiin et oltais vielä joskus yhdessä.
Siitä on nyt kaksi viikkoa kun kuulin mitä oli tapahtunut. Joku helvetin runkkari oli kuullu mikä Sofia on. Se oli yrittäny “parantaa” sen. Ei Sofia oo ikinä kestänyt tommoista, sille oli jo ihan tarpeeksi paha että sen mutsi ei hyväksynyt sitä.
Sofian ruumis löytyi viikko sitten. Se oli ajelehtinut aika kauas siltä sillalta.
Sen mutsi soitti mulle eilen. Se ei ollut lähettänyt mulle kutsua hautajaisiin, mut eilen sille oli kuulemma tullut semmoinen olo et mun pitäis kuitenkin olla siellä. Ei sanonut miksi, mut ei sen tarviikaan. Kyllä mä tiedän.
Nyt mun pitää lähtee että ehdin junaan. Mulla on jo puku päällä ja kukat ostettuna, tulin vaan nopee käymään täällä ja hakemaan Sofian teemukin. Haluun et se saa sen mukaansa, mihin ikinä täältä meneekään. Siinä lukee meidän molempien nimet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti